Aatelmia

Piilossa

Hiljaksiin tulee kirjoiteltua. Se tarkoittaa että elämä on kaikkea muuta kuin hiljainen. Alkukeväästä työpuoli oli olematonta. Silloin unelmoin työnteosta! Nyt, kun työtä on tarpeeksi ja liiaksikin, unelmoin vapaapäivästä. Miksi aina vapaan hetken koittaessa unohdan mitä olin suunnitellut tekeväni? Levoton sielu lienee kirjoittajalla olevan. Kaipuu toisaalle, toiseen tilaan ja aikaan. Ehkä jonkun sortin nostalgikko kyseessä myös. Ennen kun kaikki oli paremmin? Toisaalta, kun on hyvä fiilis (usein nykyisin ja aiemminkin kuitenkin on ollut), niin unelmoin myös tulevaisuudesta. Sitten kun -elämä on minulle kovin tuttua. Osaisipa sitä vaan nauttia tästä ja nyt. Juuri tästä päivästä, hetkestä ja sekunnista. Miltä tämä hetki ja paikka tuntuu, mitä näen juuri nyt ympärilläni. Sen pitäisi olla niin paljon ja tarpeeksi, ettei tarvitsisi haikailla menneeseen tai tulevaan.

Paljon olen saanut aikaiseksi tiiviissä tahdissa. Silloin vain huomaa, että kun keskittyy yhteen tai kahteen asiaan, niin kolmas ja neljäs jää vähemmälle huomiolle.

Oli ihanaa katsella lähietäisyydellä kun poika leikki pikkuautoilla. Ja ihana kantaa sylissä, kun haen hoidosta. Pussailla posket ja suun. Sitten odotellaan bussia yhdessä ja luetellaan autonmerkkejä. Kun päästään bussiin niin alamäessä poika huutaa kovaa"Täältä tullaan!". Ihana poika minulla on. Miten lie löytänyt juuri minun syliini!